sunnuntai 11. syyskuuta 2011

9/11/11


Ajatukseni ovat tänään New Yorkissa ja koko Amerikassa.


Kuten kaikki varmaan tietävät, tänään tulee kuluneeksi 10 vuotta niistä suunnattomista terrori-iskuista, jotka jollain tavalla muuttivat maailmaa. Ne koskettavat minuakin niin paljon - tajusin tänään, että WTC-iskut kuuluvat yhtiin varhaisimmista muistoistani.

Piirsin silloin neljä kuvaa. Yhden, jossa oli pilvenpiirtäjiä, sininen taivas ja aurinko. Seuraavassa kuvassa pilvenpiirtäjiä kohti lensi lentokone. Sen jälkeisessä kuvassa talo oli liekeissä. Viimeisessä kuvassa oli itkevä nainen. 

Kuvia ei ole näkynyt sen koommin, mutta muistan sen päivän aivan kirkkaasti. Katsoin siskoni selän takaa telkkarista uudestaan ja uudestaan, kun lentokoneet lensivät kahta tornia päin ja musta savupilvi kohosi muuten pilvettömälle taivaalle. 

Siitä on kulunut tänään kymmenen vuotta. Minä olen 15-vuotias, maailma on ties kuinka vanha, maailma on erilainen ja minä olen erilainen. Olen esimerkiksi lukenut kirjan, jossa selostetaan nuo kauhun hetken minuutti minuutilta, ja käynyt New Yorkissa muistelemassa iskuja. Suremassakin, mutta myös kunnioittamassa.


(Paikka on nimeltään 9/11 Memorial, se on ilmainen ja se sijaitsee aivan Ground Zeron läheisyydessä. Käyntiin liittyvän postaukseni voit lukea tästä.)

Ohitin New Yorkissa joka päivä Path-junaan mennessäni World Trade Centerin asemalla jenkkilipun, johon oli kirjoitettu pelastustyössään WTC:ssä menehtyneiden palomiesten nimiä. Muistan nieleskelleeni useamman kerran kyyneleitä sen nähdessäni. En oikein vieläkään voi käsittää koko tapahtuman suuruutta, vaikka olen nähnyt sen videolta satoja kertoja, lukenut siitä kirjan, käynyt paikalla... Tiedän vain, että näin ei olisi saanut tapahtua.


Niin kuin sanottu, ajatukseni ovat tänään New Yorkissa. Luulen vahvasti sytyttäväni kynttilän vielä tänään ja hiljentyväni vielä kerran muistamaan kaikkia WTC-iskujen uhreja. Muistakaa tekin :)

2 kommenttia:

  1. tää on ihanasti (jos noin nyt voi näin hirveestä asiasta sanoa) kirjoitettu!

    VastaaPoista
  2. Lotta,
    kiitos :) ihana kuulla!

    VastaaPoista