lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kuuletko kuinka meret pauhaa, harjuilla huminoi

Mielenkiintoinen päivä. Tuntui, että tutustuin Helsinkiin, kaupunkiin jossa olen asunut 13 vuotta, vasta ensimmäistä kertaa tänään.

Oli pakko eilen illemmalla laittaa jotain pidentävää päälle, kun se järkytys niistä eilisistä mittasuhteista oli niin suuri ;)

Lähdimme Elokuu-leffan jälkeen etsimään nopeasti jotain kivaa sivukujaa, jolla voisi ottaa asukuvat. Noh, emmekös vain kävelleet suunnilleen tunnin kohti Ullanlinnaa ja rantaa (emmekä edes muistaneet ottaa minun asustani niitä kunnon kuvia...). Kävelimme pikkukatuja pitkin ja kuvailimme, nautimme auringosta ja ihmettelimme ihmisiä. Ihastelimme kauniita vanhoja rakennuksia ja huokailimme kaariholvien edessä. Mietimme, miksen voi pysähtyä keskelle katua kuvaamaan narsisseja. Miksi ihmiset alkavat heti tuijottaa?

Oli muuten niin ihanaa herätä aurigonpaisteeseen. Koko päivän helotti täydeltä taivaalta, ja uskalsin lähteä lakaistuille ja kuiville kaduille tennareissa. Samanlainen sää voisi jatkua vaikka koko kevään ajan!

Edit: muokkaan tekstiä nyt kolmatta kertaa, kun unohdan aina jotain. Tämänpäiväisissä kuvissa näkyykin yksi mahtava ostos Cubuksesta: täydelliset chinot! Tänään tosiaan unohtuivat ne oikeat kuvat, mutta luulenpa että housut eksyvät heti ensi viikolla jalkaan, joten koitan silloin saada parempaa kuvaa!

3 kommenttia:

  1. toi on se asukuvien oton vaikeus, lähettiin kerran milenan kaa keskelle metsää ottaa :D ois niin helppoo pyytää jotain ottaa koulus, mut siin ois se tuijotus :D

    VastaaPoista
  2. Anonyymi11.4.11

    taiteellista ..

    VastaaPoista
  3. Lotta,
    onneks kotona ei kukaan nää :D
    ja ei ikinä koulussa, huhuh ku ihmiset kattois ;)

    Anonyymi,
    joo-o... :D

    VastaaPoista