lauantai 3. joulukuuta 2011

As hard as you try, no, I will never be knocked down

Hieman harmahtavia ja sekalaisia kuvia syksyn ajalta - ne sopivat jotenkin vallitsevaan säähän ja fiilikseen. No, lupaan, etten masenna teitä näin tylsillä kuvilla enää toista kertaa (tilaukseen menisi sellainen kiva lumisade, että saisin valkoisilla kinoksilla kuorrutettuja kuvia tänne näytille...)!



Viime päivät ovat kuluneet tietenkin koulussa, mutta oleellista osaa ovat näytelleet myös hauskanpito ja laiskottelu. Tänään en ole tehnyt yhtään mitään - mitä nyt hieman siivoilin ja kävin pikkuisella lenkillä. Päädyin taas kerran siihen tulokseen, ettei lenkkeily ole minun juttuni, ja että teillä oli ihan liian liukasta. Mikäs siinä; täyskäännös ja takaisin kotiin peiton alle!

Makoiltuani kenties useammankin tunnin sohvalla palasin taas kerran lukemaan vaihtariblogeja ympäri maailmaa. Olon ollessa jo valmiiksi hieman yksinäinen, viluisa ja väsynyt, Spotifysta soi sopivasti muutama biisi, joiden tietyt fraasit vain upposivat korviini: "joka päivä ja joka ikinen yö sinua ajattelen"  ja "I will stay by your side now and forever". Olin hetkeä aikaisemmin lukenut toistakymmentä vaihtariblogimerkintää ja mietiskellyt taas sitä ensi syksynä häämöttävää lähtöäni Argentiinaan. Jotenkin kummallisesti nämä kaikki elementit vaan saivat aikaan minulle harvinaisen ilmiön; aloin itkemään. Kun yleensä vain jotkut iloiset asiat, kuten Gleen hääjakso tai Suurimman pudottajan Ronin maaliinpääsy maratonilla, saavat silmäni kostumaan, tällä kertaa tuntui, että kyyneleille oli kunnon syy. 

Juttelin sitten niinä kyyneleiden hetkinä ihanan Sofian kanssa, ja kuvailin tuntojani hänelle näin: Mä haluun lähteä argentiinaan just nyt, kiitos. Mä vaan haluisin pompata pois. Vaikka tällä on kaikki mainiosti, niin nyt tällä sekunnilla ois vaan ihana päästä jonnekin muualle.
Kuulosti tosiaan dramaattiselta, mutta siltä vain tuntui. Älkää käsittäkö tuota väärin: minulla on hyvä elämä, enkä haluaisi sen takia lähteä äkkilähdöllä sinne Argentiinaan. Pelkään ehkä vain omia tunteitani, ja sitä, että alan epäilemään valintojani. Pelkään vähän kaikkea: etten sopeudu, opi kieltä, viihdy, totu latinoelämään... Entä jos en osaa enää olla Suomessa, tai jos asiat täällä päässä ovat muuttuneet?    

En voi luvata mitään, mutta luulen, uskon, että pelkoni kumoutuvat. Tiedän, kuka olen, ja ketkä ovat ystäviäni. Kaiken lisäksi minulla on melkein vuosi aikaa mietiskellä vielä näitä juttuja, joten ehkä jätän nämä ajatukset nyt tällä kertaa tähän ja keskityn tuon nyrkkeilymatsin katsomiseen. 

Anteeksi, että kuormitan teitä nyt näillä raskailla ajatuksillani - jonnekin nämä oli saatava. ¨
Lupaan olla ensi kerralla hieman iloisempi!

6 kommenttia:

  1. Tsemppejä!
    Ps. Ihania kuvia :-)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi4.12.11

    mua ei ainakaan haittaa jos joku sanoo suoraan mitä kuuluu eikä aina sitä samaa "hyvää".
    blogit on nimittäin joskus siitä rasittavia että niissä näytetetään vaan kuinka elämä on niin ihanaa vaikka oikeasti ei näin olisi.
    don't worry, en ymmärtänyt pointtiasi väärin -sinullahan on kaikki fine, mutta ymmärsit varmaan mitä tarkoitin? :)
    tsemppiä ja ymmärrän täysin mitä tarkoitat. ainakin itsellä semmonen olo että juuri kun oon saanu kavereita ja elämässä kaikki ihanasti, kaikki viedäänkin pois. pelottaa odottaako ne mua? kun oon pois uudet kaverit unohtaa. onko samanlaisia tuntemuksia? tiiän et ne vanhat ystävän on ja pysyy.

    Ja vuoshan tässä sulla on aikaa :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi10.12.11

    pliis postaa!

    VastaaPoista
  4. Kivoja kuvia :)

    http://kisstherain-p.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Larissa,
    kiitos, menee jo paremmin! :)

    Anonyymi,
    suuret kiitokset ymmärryksestä! mahtava kommentti :) hyvää joulun odotusta sulle!

    Anonyymi,
    toiveesi on kuultu, kaksin kappalein! Pahoittelut pitkäksi venähtäneestä postausvälistä.. :)

    Pauliina,
    kiitoksia! :)

    VastaaPoista
  6. Voi elämä en voi lukee sun blogii ollenkaan ku tulee mieleen hetket ennen omaa lähtöö! :/ pakko sanoo et kieltä ja muuta tärkeempi juttu on se rennon asenteen omaksuminen, et välillä kaikki menee päin persettä mut ei se haittaa ja huomenna taas uus 5:00 herätys kouluun :D välillä kaikki tuntuu oikeesti menevän mielettömän huonosti ja tuntuu ettei ymmärrä/osaa/jaksa yhtään mitään, mut niinä hetkinä pitää vaan jarrutella ja ymmärtää, et huonoja päiviä tulee mut ne myös menee ja seuraava päivä on ihan uus. Ja kieltä tärkeempiä on hymy ja elekieli!

    VastaaPoista