Minulta pyydettiin postausta liittyen tulevaan vaihtarivuoteeni Argentiinassa- mikä ettei. Se on aihe, josta jaksaisin puhua vaikka kuinka pitkään, joten tekstiä tulee varmasti ihan riittämiin tähän postaukseen!
Minulla ei ole mitään muistikuvaa, milloin olen saanut päähäni sen, että lähtisin vaihtoon - siitä on kauan, eikä siinä ole oikeastaan käynyt niin, että olisin jonain unettomana yönä vain päättänyt, että hei, haluan vaihtoon.
Ajatusleikki alkoi kunnolla joskus viime vuonna, kun päätin haluta Ausseihin vuodeksi. Se tuntui ihanan eksoottiselta ja upealta. Englannin täydellinen taitaminenkin houkutteli, mutten ole ajatellut sekuntiakaan haluavani Jenkkeihin. Kun juttelin Ausseista ihmisten kanssa, aloin hieman epäröimään. Se on kuitenkin aivan täysin maapallon toisella puolella. Ymmärsin myös, että osaan enkkua aivan hyvin muutenkin.
Seuraavaksi mieleen tuli Espanja. Istuin kesäkuussa keinumassa Empun kanssa ja mietin, mihin haluan. Espanja alkoi esiintyä puheissamme enemmän, ja se kuulosti ideaalilta: uusi kieli, aurinkoa koko ajan, lähellä kotia... Menin illalla kotiin ja ilmoitin vanhemmilleni, että minäpäs muuten aion hakea Espanjaan vaihtoon. Googlailin vaihtarijärjestöjä pitkälle yöhön ja petyin huomatessani, ettei ollut kuin vain pari järjestöä, joiden kautta oli mahdollisuus päästä Espanjaan.
Pian löysin AFS:n, googlailin hieman lisää ja päädyin hakemaan sen kautta. Lomakkeet täytin netissä jo samana iltana.
Espanjaunelmat kaatuivat joskus heinäkuun puolella, kun soitin AFS-toimistoon kysyäkseni jotain hakemuksiin liittyvää. "Joo, muuten hyvä, mut Espanjaan, minne oot hakemassa, ei oo enää paikkoja. Mutta lattarimaihin on ihan hyvin tilaa - Argentiinaan, Chileen, Meksikoon, Brasiliaan..."
Ja tässä olen - lähdössä ensi vuoden elokuussa pois, Argentiinaan.
Noh, tuon vaikuttaneen puhelun jälkeen mietin, että miksi ei. Argentiina kuulosti ihan hyvältä, sinne siis! Tein hakemukset valmiiksi, pyysin vanhasta koulustani suosituksen ja lähetin todistukseni joskus elokuun paikkeilla. Pian minut kutsuttiin haastatteluun, joka oli kiva ja rento tilaisuus (jännitin niiiiiin turhaan). Erään niin ikään jännitetyn puhelun jälkeen sain kuulla, että Argentiina odottaa!
Kuka tahansa lähellä ollut voi varmasti todistaa, että sekosin. Juoksin koulun aulaa ympäri, kerroin tutuille ja vähän tuntemattomillekin ("MÄ PÄÄSIN MÄ PÄÄSIN!!") ja lähettelin viestejä tärkeimmille tyypeille. Loppupäivä menikin vähän sekavissa fiiliksissä, kädet tärisivät ja mielessä pyörivät epäuskoiset mietteet. Ennen kaikkea olin onnellinen.
Hyväksymisen jälkeen piti alkaa täytellä kasaa englanninkielisiä lomakkeita. Joukossa oli mm. lääkärintarkastus, koululomakkeet ja numerot kahdesta viime todistuksesta, parisivuinen kirje perheelle, vanhempien kirje, kuvia... Minulla oli neljä viikkoa aikaa hoitaa nuo paperit täytetyksi, skannatuksi ja lähetetyiksi - muuten olisin menettänyt paikkani.
Nyt minulla ei olekaan muuta tekemistä vaihtarijuttujen suhteen kuin odotella. Perhetiedot tulevat ehkä joskus keväällä tai kesällä - tai muutama päivä ennen lähtöä. Ohjelmaan kuuluu myös infotilaisuus maaliskuussa ja lähtöleiri toukokuussa - niitä odotellessa!
Sitten varsinaiseen aiheeseen - Suomen jättämiseen.
Olen juuri aloittanut uudessa lukiossa, ja viihtynyt täydellisesti. Olen tutustunut aivan superihaniin ihmisiin, ja tiesin jo ensimmäisen viikon jälkeen, että näitähän tulee tosi ikävä. Eikä vain heitä: perhe, koira, Sofia, muut tytöt ja isoset kuuluvat myös repertuaariin, jossa ajatukset tulevat pyörimään. Olen miettinyt monta kertaa hyvinä hetkinä, että kannattaako näitä jättää tänne. Yksin oleminen tulee olemaan oikeasti vaikeaa. Tulee niin ikävä.
Niin. Ikävä. Vaikka olen tiedostanut ikävöineeni elämäni aikana tosissaan vain hyvin harvaa ihmistä, tiedän, että ikävä, jota tulen kokemaan siinä vuoden kuluttua, on jotain ihan uutta ja vaikeaa. Tiedän, että minun on ehkä hieman hankalaa hyväksyä sikäläinen mañana-kulttuuri, muiden rutiinit, rajoittuneisuus, kielimuuri, koulun sekamelska ja ilmasto. Tiedän, että minun tulee ikävä Suomen joulua, talvea, lunta, saunaa, kesää, ruskaa, ruisleipää, Oltermannia, uutisia, kouluani, kieltä, kirkkoa, niitä voikukista syntyviä pölypalleroita, meidän kotia, busseja, ruokakauppoja, toimivuutta ja Hesaria.
En tiedä vielä, mitä tulen rakastamaan tai inhoamaan. En tiedä millainen perheeni, kouluni tai kouluni on. Voin vain toivoa parasta.
Kirjoittaisin tähän kattavan infopaketin Argentiinasta, jos tietäisin siitä tarpeeksi. Olen lukenut Wikipediasta, että Argentiinalla on naispresidentti, menestyvä koripallo- ja jalkapallojoukkue, pingviinejä, hyvää ruokaa ja 23 maakuntaa. Se on pinta-alaltaan maailman kahdeksanneksi suurin valtio, ja se sijaitsee Etelä-Amerikassa (kartta, click!).
Siinäpä olivat ne vähäiset tiedot, joita olen tähän mennessä koonnut. Totta kai tiedän pieniä yksityiskohtia, joita olen painanut mieleen tässä kun olen lukenut vaihtareiden blogeja (mm. näitä: 1, 2, 3, 4...), mutta Argentiinan monipuolisuuden ja koon takia on vaikea saada kattavaa kokonaiskuvaa. Ehkä minun ei tarvitsekaan tietää kaikkea - annan Argentiinan kertoa itse.
On vaikea tajuta, että lähden vasta noin kymmenen kuukauden päästä. Tuleva vuosi on mielessäni varmaankin kerran tunnissa, ja tämän takia saatte varmastikin kuulla aiheesta riittämiin.
On hetkiä, jolloin olisin valmis hyppäämään seuraavaan koneeseen, joka veisi minut Argentiinaan. Toisinaan, viimeksi tänään, harkitsen pakkaavani kaikki parhaat ihmiset mukaani. Kävelimme Pinjan kanssa kylmässä syysillassa ja puhuimme vaihdostani. Kun toinen sanoo "mä en ihan oikeesti haluu, että sä lähet", sydän ensin hämmentyy ja sitten heltyy. Mitä siinä pitäisi ajatella?
Kertaakaan en ole katunut tähän prosessiin mukaan lähtemistä. Olen varma, että vuodesta tulee hyvä. Olen varma, että pärjään.
PS Te, jotka olette miettineet, jatkanko bloggaamista sieltä käsin: ihan varmasti jatkan!
PS 2 Tie-, vesiputous- ja futisjoukkuekuvat ovat weheartit.comista.
PS 3 Pahoittelut tekstin pomppivuudesta. Tämän postauksen kirjoittaminen sai minut miettimään tätä juttua ja koko elämää useammalta kantilta, ja jälki on sen mukaista. Jätin varmastikin jotain tärkeää sanomatta, joten: onko sinulla jotain kysyttävää vaihtarivuoteeni liittyen?
Mä en oikein vieläkään ymmärrä, että sä ihan oikeasti lähdet ensi syksynä. Tämän kirjoituksen myötä se vähän konkretisoitui. Tulee kyllä kamala ikävä.
VastaaPoista-v-
Niin ja piti vielä sanoa, että hassua, mutta itsekin kaipasin vaihtarivuoden aikana perheen ja kavereiden lisäksi melkein eniten juuri busseja. Oli niin ikävä sitä, että pääsee bussilla matkustamaan mihin vaan. Tosin voi olla, että Argentiinassa julkinen liikenne onkin ihan hyvä, mutta jenkeissä ei näin ollut. :)
VastaaPoista-v-
Mullakin oli vino pino asioita mitä aattelin kaipaavani vuoden aikana mut vaik mun vuosi oli ajoittain tosi rankka, nii siel oppi pärjäämään omillaan eikä ollu loppujen lopuks nii kova ikävä. Eniten oli ehkä mun koiraa..? :D: ruoka on Argentiinas nii hyvää ettei ruisleipääkään tullu haikaltuu hirveesti ja tietenki vähän kaupungist riippuen kaikki oli nii erilaista et tuntu etten ollu ees samal maapallol Suomen kans! Ainaki mun 2 miljoonan asukkaan Córdoba oli sellanen :D ja noist busseist.. Toiki riippuu vähän mihin kaupunkiin pääsee :/ Córdobas bussei kulki ihan hirmusti mut niil ei ollu mitään aikataului ja ne oli AINA IHAN TÄYNNÄ, silleen et sielt sai tapella tiensä ulos.. Ehkä jossain pienemmäs kaupungis on rennompi meininki, ja Argentiinan pitkän matkan bussiliikenne on ainaki tosi hyvä! :)
VastaaPoistaVoi hitsi, tata postausta lukiessa muistin omat fiilikset silloin kun sain tietaa lahtevani Argentiinaan: samanlaiset onnenkiljahdukset ja tekstarit kavereille, ja jannittava odotus tulevasta vuodesta ja kaikesta mita se toisi tullessaan.
VastaaPoistaMa luulin etta ikava kotiin olisi mun vuoden suurin haaste, mutta ei se onneksi ollut niin ylitsepaasematonta kun aluksi kuvittelin. Hassua on, miten taalla on ruvennut kaipaamaan Suomesta ihan pienia asioita, joita ei siella paassa koskaan osannut erityisemmin arvostaa! Ehka enemman tassa loppua kohden on tullut kaipuu kaikkiin Suomijuttuihin, alussa ei ehtinyt oikein edes ajatella kun kaikki oli niin uutta ja ihmeellista. Varmasti taaltakin jaa noin miljoona asiaa joita tulen kaipaamaan kun olen takaisin Suomessa!
Paljon tsemppia, tulen varmasti lukemaan elamastasi Argentiinan paassa kun itse olen takaisin kotimaassa! :)