sunnuntai 28. elokuuta 2011

elä opi koe ettei myöhemmin kaduta


Tässä muutama lemppariksi valikoitunut kuva mökkiviikonlopulta. Se kului pitkälti univelkoja pois nukkuessa, hetken läksyjä tehdessä, syödessä, nauraessa ja lukiessa. Hetken maltoin jättää myös kahdelle kauniille auringonlaskulle - katsoin niiden loistoa ikään kuin varastoon. Muistan nimittäin harmitelleeni viime talvena, ettei kauniita auringonlaskuja näkynyt silloin lainkaan. No, nämä kaksi kelpaavat hyvin korvikkeeksi. Voin katsoa näitä kuvia jonain pimeänä marraskuisena iltana ja sulauttaa tämän viikonlopun kesän jatkoksi. Voin hymyillä muistaessani tämän kesän yhtenä parhaista kesistäni ja hymyillä taas, kun odotan jo seuraavaa.

Ensin keskityn kuitenkin odottamaan ensi viikonloppua, jolloin lähden yhdessä muutaman mahtavan tutun ja uusien ihmisten kanssa pariksi päiväksi leireilemään. Lasken päiviä myös tiistaiseen kampaajaan ja keskiviikkona häämöttävään vaihtarihaastatteluun-äääk!

4 kommenttia:

  1. hei siistii vaihtarihaastattelu! kenen kautta päädyit meneen ja minne oot menossa ::) hemmetti sentää ku itelläni on varmaan jonnekkin marraskuuhun odottamista enneku asiat alkaa rullaa :/ ei jaksais byää

    VastaaPoista
  2. Tytti,
    oon menossa nyt AFS:n haastatteluun, suunnitelmana olisi päästä johonkin lattarimaahan. Argentiina ja Chile mulla on siinä kärjessä :) muakin ärsytti kesällä kauheesti ku en saanu todistusta tai suositusta, mutta saatiin noi hommat heti koulujen alettua hoitoon ja nyt sitte jännitän että pääsenkö :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hienoja kuvia :-) !

    VastaaPoista
  4. Larissa,
    voi kiitos! :)

    VastaaPoista