Uusin silmin

Hypin vähän kukkapenkissä nii tulee varmasti kiva kuva. Teeppari GT, hame New Yorker, sukkikset Lindex, saappaat Aleksi 13. (Asu perjantailta)


En olisi koskaan voinut aavistaa, miten yksi vaivainen ja pieni kamera voisi vaikuttaa näkökenttääni näin paljon. Ei, en ole sokeutumassa, vaan olen huomannut, miten eri tavalla näen ympäristöni pienetkin asiat järkkärini etsimen läpi. Esimerkkinä: kesällä ajoimme tietä, jonka olen mennyt satoja, kenties tuhansia kertoja. Etsin jotain kuvattavaa, ja silmäni osuivat maisemaan, joka oli niin kaunis, monimuotoinen ja vaihteleva. En saanut sillä kertaa siitä kuvaa, mutta olen miettinyt, miten olen onnistunut ohittamaan paikan huomaamatta sen kauneutta ja hienoutta.

Näin kävi myös viikonloppuna mökillä. Istuin pöydän ääressä ja odottelin avaruuspostauksen kuvien latautumista. Huomasin ulkona hienon näköisen oksan ja kävin vaihtamassa kameraan 70-300 mm putken (eli siis sellaisen, jolla pystyy tarkentamaan kauas muttei kovin lähelle). Otin oksasta kuvan ja aloin zoomailemaan muualle. Kas! Sienikori terassilla, räps. Oho, järvi kimaltelee hienosti, räps. Sitten huomasin lintulaudat ja linnut niiden luona. Aloin seurata ruokailevia lintuja ja otin niistä yli sata kuvaa. Todellakin: sata kuvaa tavallisesta lintulaudasta.

Se kiehtoi minua: samat linnut kävivät hakemassa ruokaa, kun jostain ilmestyi toinen, uusi lintu, joka ajaa muut linnut pois. Pian "vanhat" linnut palaavat ja yrittävät syödä sulassa sovussa vierekkäin uuden linnun kanssa. Alkaa takaa-ajo, jonka jälkeen... vanhat linnut palaavat. Miten tämä olikaan niin mielenkiintoista, seurata lintuja. Kamera kädessä se oli niin erilaista kuin paljain silmin katsoessa. Päällä oli koko ajan pieni kuumotus: kuka tulee takaisin, saanko siitä kuvaa.

Aamuisin koulumatkalla katselen usein kultaisena hohtavaa taivasta tai houkuttelevaa lehtikasaa toivoen, että olisin ottanut kamerani mukaan. Nämä hetket olisi vähänniinku pakko ikuistaa. Alan kuitenkin miettiä, että ehkä välillä on ihan hyvä kokea ne ohikiitävät hetket synnynnäisillä aisteilla muovista rakennettujen sijaan.

Anna Puu - Nopeimmat junat
 
On syy, miksi valitsin tämän kappaleen tähän. Se liittyy jotenkin viimeiseen lauseeseen: näe hetket, älä kuvaa niitä. Tämä on jotenkin liitettävissä lausahdukseen Carpe Diem, tartu hetkeen. Ja kun ajattelee vielä vähän pidemmälle, biisissä lauletaan, etteivät nopeimmat junat pysähdy enää täällä. Se voisi tarkoittaa, että nykyisin on niin kiire, ettei ole aikaa pysähtyä miettimään jotain merkityksettömämpiä asioita.

Tota joo. Ehkä nämä maailmanparannuspuheet riittäisivät tältä illalta, moro!

PS Laitan huomenna pari kuvaa lisää!