lauantai 25. syyskuuta 2010

Taidan tahtoa avaruuteen

Eilisiltana tuli taas mietittyä kaikkea syvällistä. Oli pimeää ja kello oli jo yli yhdeksän, kun huomasin täysikuun möllöttävän taivaalla.

Kuva täältä!

Aloin miettiä, millaista olisi olla astronautti.  Millaista olisi harjoitella kuukausien ajan treeniraketissa, käydä sovittamassa avaruuspukua, hyvästellä lähimmäiset ja oikeasti astua avaruusalukseen, joka vie sinut ainutlaatuiselle matkalle.  Millaista olisi nähdä tähdet, kellua painottomassa tilassa, elää raketin sisällä tuhansien ja taas tuhansien kilometrien päässä maasta, astua ehkä kuun pinnalle tai nähdä Maa pikkuruisena, sinivihreänä pallona jossain kaukana.

Kuva täältä!

Muistan New Yorkista sen, kuinka Luonnontieteellisessä museossa istuimme planetaariossa ja katsoimme, miten tähdet syntyvät ja kuolevat. Muistan, kuinka ihmeellistä ja hienoa se oli. Opin, että jokainen tähti on aurinko ja että planeetoilla on omat kuunsa. Aloin muistella seinällämme roikkuvaa maalaustani, jonka tein tarhassa tai ala-asteella.Siinä tulipyrstöinen punainen raketti kiitää vaaleansinisen taivaan läpi, vieressään tähdet ja keltaiset planeetat. Maalaus on jotenkin hellyyttävä: sellaiseksi ehkä kuvittelin avaruuden. En tiennyt sen olevan rajaton, ääretön ja loputon: ehkä ajattelin sen loppuvan Peter Panista tuttuun Mikä-Mikä-Maahan.

Katkeroiduin juuri äsken, kun muistin, ettei opetussuunnitelmaamme mahdukaan tänä vuonna tähtitiedettä. Päätin ottaa lukiossa sen kurssin, vaikka päätin jo seiskalla, etten ottaisi yhtään enempää fysiikkaa kuin olisi pakko. Tähtitiede on kuitenkin niin kiinnostavan oloista, että ymmärrykseni saattaa jopa riittää siihen.
Haluaisin myös oppia planeettajärjestyksen ja tietää enemmän planeetoista.


Eilisiltana katsoin kuuta ja yritin ottaa siitä pitkällä putkella kuvaa. Enpä onnistunut. Olisin niin halunnut tarkentaa niihin... painaumiin? Oli joka tapauksessa uskomatonta tajuta, miten hyvin maailma on kasattu: päivällä paistaa ja valaisee aurinko, yöllä kuu. Aina on valoa.

Tälläistä kevyttä lauantaihömppää tällä kertaa, miltäs kuulosti?

1 kommentti:

  1. Meillä on avaruuden fysiikkaa yksi tunti viikossa, ja se on ihan mielenkiintoista. :)

    VastaaPoista