Istun tällä hetkellä lentokoneessa matkalla leirikouluun. Tunnelma on mitä luultavimmin hyvin korkealla ja pian laskeudumme Milanoon ja lähdemme bussilla rantaan päin.
Eilinen koulupäivä oli lievästi sanoen innostunut. "Huomenna Italiaan"-huudahduksia kuuli milloin kenenkin suusta, ja kun kello soitti viimeisen tunnin päättämiseksi, riemu repesi ja kaikki alkoivat huutaa ja pomppia. Tai no, pojat eivät tainneet hyppiä käsi kädessä ja kiljua...
Valitsin matkustusasuksi yksinkertaisen, lämpöisen, muunneltavan ja rennon asun. Lentokoneessahan on aina kylmä, joten käsimatkatavaroihin sujahtaa totta kai villasukat. Lentokentältä ei lähdetä minnekään, jos minä en ole saanut ostaa pussillista hedelmä-Panttereita tai purkkaa. Kun laskeudumme Italian myrskyisen auringon alle, voin ottaa legginssit ja neuleen pois, ja tsädäm, minulla on kesäasu! Niitä on muuten tullut ikävä tässä vajaan kuukauden aikana! Viikko shortseja ja mekkoja, mahtavaa. Vielä mahtavampaa on kävellä paljain jaloin rantahiekalla ja nauttia elämästä.
Olen ajastanut muutaman postauksen tämän lisäksi, jottei blogi kuole kokonaan. Tietenkin postaan kuulumiset sieltä jos mahdollista, mutta epäilen hieman. Palaan viikon päästä perjantaina, joten silloin on mahdollisesti luvassa lomapostausta! Ciao!
Shakira - Waka waka
Ps: Hah, huomasin eilen, että blogiini päädytään viikossa useammankin kerran Googlen hakusanoilla sukkikset, sukkahousu kuvat, niittilegginssit ja riparin. Mielenkiintoista :) Minulla käy lisäksi vierailijoita Guatemalasta ja Kanadasta saakka!
Hei voi ei, et pääse ekaan isoskoulutus iltaan! :(
VastaaPoistaSofia: En päässytkään, mutta Jenni sanoi ettei se haittaa :)
VastaaPoistaKiva mekko! :)
VastaaPoista-Ounou