sunnuntai 13. toukokuuta 2012

I'm taking pictures in my mind so I can save them for a rainy day


Muutamia kuvia äitienpäiväviikonlopulta, jonka vietimme Pohjanmaalla! Pariin päivään kuului tietenkin autolla ajelua, syömistä niin että ei tarvitse viikkoon syödä, pikkushoppailua, sukulointia, hiusten värjäystä (tulokset yläpuolella ulkona otetuissa kuvissa), vähän liian aikaisia herätyksiä, lisää syömistä, Ennin moikkausta jälleen kerran, lenkkeilyä ihanassa ympäristössä, hautausmaakiertelyä ja vähän haíkeuttakin.

 Tänään on 101 päivää aikaa lähtöön, ja taas iski  vähän tajuntaan, etten näe sukulaisia tai perhettä 11 kuukauteen. Toisaalta olen miettinyt, miten nopeasti viime vuosi on kulunut. Tasan vuosi sitten nautiskelin Floridan auringon alla, olin juuri päättämäisilläni peruskoulua ja vietin mahtavan kesän. Muistellessani joitain päiviä tai hetkiä tuntuu siltä, kuin niistä olisi kulunut vain pari viikkoa. Ihan outoa! Noh, tekemieni tieteellisten tutkimusten mukaan ne tulevat 11 kuukauttakin kuluvat nopeasti, ja olen luultavasti takaisin kotona ennen kuin huomaankaan (ja ennen kuin ehditte ikävöidä mua hähäää).

Nyt olisi aika painua pehkuihin uutta viikkoa varten, joten moikka ja mukavaa viikkoa! 

2 kommenttia:

  1. Muistan kyllä ku olit just Floridassa, se oli jotenkin salaperäistä! :D hihih onko siitä jo vuosi! justhan oli viime kesä ja nyt on kohta jo uus :D hihhihi aika juokseee!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi15.5.12

    sul on ihanat silmät!!

    VastaaPoista