sunnuntai 18. joulukuuta 2011

your wishes: näin sydämeeni joulun teen


Aloitan toivepostausten käsittelyn suosikillani, jouluvalmistelupostauksella! Kiitos muuten hurjasti jokaisesta ideasta, saatte nauttia tuotoksista muutaman viikon ajan! 



Ensimmäisenä jouluvalmisteluetappina haluan mainita joululahjat. Rakastan sitä tunnetta, kun hiipparoin kassillisen joululahjoja kanssa ullakolle paketoimaan niitä meidän "tontunpajaan" joulumusiikin soidessa. Pakettien kääriytyessä ihaniin, uusiin papereihin kuvittelen jouluaaton mielessäni ja muiden ilmeet, jos olen onnistunut hankkimaan hyvän ja toivotun lahjan. Voisin ostaa toisen samanlaisen satsin lahjoja vain sen takia, että saisin paketoida ne. 
Ensimmäiset lahjat hankin joskus marraskuun loppupuolella (harvinaisen myöhään; viime vuonna kaikki lahjat olivat ennen joulukuuta hankittu...) ja paketoin ne samantien. Tällä hetkellä lahjojen suhteen näyttää oikein hyvältä, mitä nyt jokunen lahja odottaa vielä saapumistaan ja loput viimeistelyä ja paketointia. Tänä vuonna tuntuu siltä, että lahjat ovat onnistuneita. Pyrin karsimaan turhuudet ja hyllyillä pölyyntymisriskialttiit lahjat pois, ja hankkimaan niiden sijaan mm. syötäviä lahjoja...

Ensimmäiset joulusuklaakonvehdit saatoin mahdollisesti herkutella jo lokakuun puolessavälissä. Muutenkin ruoka on hyvin tärkeä osa joulunviettoani. Ne vain ovat niiin hyviä! Pipareita on leivottava vähintään kerran vuodessa, joulutortuista en oikeastaan välitä. Suurin heikkouteni taitaa olla joulusuklaat, varsinkin nuo ylemmässä kollaasissa näkyvät Tonttu-konvehdit, samoin kuin Juliatkin. 
Niin, ja eihän joulunodotus olisi yhtä kivaa, ellei minua olisi aina odottamassa koulun jälkeen Fazerin joulukalenteri ja sen herkkusuklaat. 


Joulufiiliksen yksi perusta on myös ehdottomasti jouluvalot. Sain tänä vuonna seinälleni edelleen mieltäni sykähdyttävät tähtivalot (ylimmässä kollaasissa), joiden lisäksi  tykkään pihallamme möllöttävän joulukuusen ympärillä olevista valoista, mökin ikkunan välissä söpöilevien tonttujen valoista ja totta kai Aleksanterinkadun perinteisistä valoista.  

Joulumusiikki tuo aina hymyn huulille. Tänään olin joululaulukonsertissa hoilaamassa ja nauttimassa. Olen kuunnellut ehkä maailman parhaan joululevyn, Club for Fiven Rekiretken ainakin 5 kertaa läpi, laulaen mukana totta kai! Tänään löysin Spotifysta mahtavan Michael Bublén albumin, jonka tosin jaksoin kuunnella vain kerran. Tämän päivän joululaulusaldo taitaa siis olla täynnä!

Varsinainen joulukoristelu meillä alkaa vasta aatonaattona tai aattoaamuna. Joulukuusi puetaan ehdottomasti vasta aattona, Joulupukin kuuman linjan pauhatessa taustalla ja riisipuuron poristessa hellalla. Jouluyö on totta kai kulunut hivenen unettomasti, koska jännitän joulua edelleen kuin pikkulapsi. Pienenä jännitys johtui lähinnä siitä, kun mietin, mitä saankaan nimipäivälahjaksi heti aamulla. Näin useampana vuonna painajaista siitä, että sain rullaluistimet. Kenties alitajuisesti pelkään edelleen saavani jotain sen suuntaista... 

Jouluaatto toistaa aina sitä hyvää kaavaansa. Hengailen yökkärissä iltapäivään asti, auttelen jouluruokien kanssa, syön puuroa, katson jouluohjelmia, koristelen kuusta, asettelen lahjoja kuusen alle ja otan rennosti. Saatamme käydä joulukirkossa, jonka jälkeen alkaa varsinainen tohina, kun talo täyttyy väestä, pöytä ruoasta ja fiilis on mitä parhain! Alkuruoan jälkeen jaetaan ja avataan lahjat ja siirrytään pääruokaan. Tämän jälkeen siirrytään masut täynnä nukkumaan tai pelailemaan jotain. Välipäivät taas ovat pyhitettyjä rentoutumiselle, jouluaterian uudelleensyömiselle ja lahjojen tutkailulle.

Hymyilen koko ajan, kun kirjoitan tätä tekstiä. Jouluun on enää 6 yötä, ja olen ihan täpinöissäni. Rakastan joulua hurjan paljon, koska se yhdistää perheen, ilosanoman, ruoan ja perinteet ihanasti yhteen.

Olipa mukava tehdä tämä postaus, kiitos vain ehdottajille! Toivottavasti tykkäsitte :-)

Löytyykö sieltä päästä muita joulufaneja?

PS Tämä muistuttaa taustakuvanani pian koittavasta ja hyvin ansaitusta lomasta, jonka aion todellakin käyttää kuvassa mainituissa merkeissä. Enää neljä herätystä, sitten saan vain olla! 


5 kommenttia:

  1. Ihana postaus kyllä! ♥ Rakastan joulua niiin paljon! :-----) Hihi. Hauskaa, miten monella tavalla joulua voidaan viettää :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi19.12.11

    Tuli niin joulumieli!

    VastaaPoista
  3. Eva, tämä on NIIN IHANA postaus <3
    Ihan tunsin joulun odotuksen jännityksen tätä lukiessa ja olin jo sieluni silmin teidän aaton touhuissa mukana!
    Lmämmintä joulumieltä!

    VastaaPoista
  4. Hiii ihana postaus♥

    VastaaPoista
  5. Iina, anonyymi, Imppu, Larissa,

    kiiitos! Mahtavaa joulua teille ja oon ilonen että tykkäsitte! :) ♥

    VastaaPoista