sunnuntai 18. syyskuuta 2011

starry night

Hei ja tervetuloa, tämä on kolmassadas postaukseni!


Takana on yksi niistä mukavista viikonlopuista, jolloin saa syödä kyllikseen, nukkua tarpeeksi, ottaa silmää miellyttäviä kuvia, palella, kävellä pimeässä (tällä kertaa se oli ihan ok, koska kuu suojeli), katsoa telkkaria kun pitäisi mennä jo nukkumaan, nähdä Harry Potter-unia, syödä vähän lisää ja suunnitella vaihtovuotta.
Tai oikeastaan, voisin muuttaa alun "yksi niistä viikonlopuista" sanoiksi "yksi niistä ainutlaatuisista viikonlopuista" - ei tälläisiä joka oksalla kasva.

Olen pistänyt merkille lukemattoman määrän asioita, joita tulee ikävä Argentiinassa. Mökkikunnan hiljaisuutta viikonloppuisin, hampaiden pesemistä äidin kanssa, saunaa, ruskaa, syksyä, ruisleipää, omaa huonetta sekä kotona että mökillä... Onnekseni minulla on vielä vuosi aikaa elää näiden asioiden kanssa ennen kuin pääsen uusiin maisemiin. Olen jo miettinyt, että mukaan täytyy ehdottomasti ottaa kuivahiivaa, kardemummaa, kanelia, piparimuotteja, villasukat ja heijastimia. Vaikka minulla on vakaa aikomus tehdä Argentiinasta kotini, haluan myös sen oikean kodin mukaani, edes korvapuustiainesten muodossa.

Supermukavaa ensi viikkoa teille!

5 kommenttia:

  1. Anonyymi19.9.11

    Heijastimia?? ;)

    -v-

    VastaaPoista
  2. Anonyymi19.9.11

    Hehe, ite mietin samaa, ku V :D

    Mut siis tuli nyt jo tippa linssiin, kun aattelen, että oot vuoden poissa. Muistan aika hyvin, ku V lähti, niin itkeä vollotin yhen kokonaisen päivän silloin! Tosin aina itkujen välillä olin mielissäni tulevasta vuodesta OMAN huoneen omistamisesta ;)

    Sitte toisekseen rakastuin noihin kahteen ekaan kuvaan. Varsinki ekaan.

    - Oona

    VastaaPoista
  3. Anonyymi19.9.11

    omistajana*

    VastaaPoista
  4. Anonyymi19.9.11

    ihan tippa tuli linssiin "hampaiden pesemistä äidin kanssa" :( <3 jatkathan muuten postailua argenttiinasta?

    VastaaPoista
  5. V,
    joo, siellä on talvisin ja aamulla niin pimeä (jos sijoitun maaseudulle), ettei näy mitään. muumiheijastimet vaan mukaan koko perheelle! :D

    Oona,
    vooooi sun kanssas! :/ ei sulla mua ihan niin kova ikävä tuu!

    ja joo, toi eka kuva meni mun taustakuvaksi <3 tykkään siitä.

    Anonyymi,
    hihi :) pestiin viikonloppuna mökillä hampaita yhdessä äidin kanssa ja sitten äiti sanoi: "sulla tulee varmasti tätä ikävä, ajattelet siellä että olispa kiva jos äiti olis pesemässä hampaita tässä mun kanssa." <3

    jatkan ehdottomasti postailua jos vain saan tilaisuuden! :) Blogi on kätevä tapa saada kuulumiset kaikille perille :)

    VastaaPoista