maanantai 20. kesäkuuta 2011

Sinne minne ei pääse lentokoneil eikä huumeil, sukellan saippuakuplan sisään ja moikkaan muumei

Minulla olisi paljon asiaa ja kuvia, mutta haluan olla sekoittamatta teidän päitänne, ja keskityn tässä postauksessa vain päivän asuun!

Pitsipaita löytyi eilen kirppikseltä, hame on Zarasta, clutch on Ivana Helsingin, ja jostain pilkahtavat ballerinat Vagabondin.

Nyt sattuivat kuviin ihan mahtavan pöljät ilmeet, mutta mikäs siinä. Tai no se siinä, että huomaatte postaukseen valikoituneen kasan kuvia, joissa kasvojani ei näy.
Tuo pitsipaita oli ihan pakko ensinnäkin ostaa, kun törmäsin siihen Valtterissa, ja toiseksi laittaa heti tänään päälle, kun lähdin kaupungille kavereiden kanssa syömään. Täytyy sanoa, että se päällä olo oli siro ja tyylikäs, vaikka en tykkääkään käyttää ylistyssanoja itseäni koskien. Suomalaista juroutta, eh?

Minua taitaa väsyttää vieläkin se toissapäiväinen auringonnousunkatsomisravaus, koska huomaan tuon edellisen kappaleen olevan täynnä pilkkuja ja sivuhuomautuksia, joita olen tunkenut kiitettävän määrän tähänkin kolme riviä pitkään virkkeeseen.
Taitaa olla aika mennä nukkumaan!

PS Olisin oikeasti voinut vain kirjoittaa asutiedot ja julkaista tämän postauksen, mutta ei, minun oli aivan selvästi pakko kirjoittaa muutama rivi hyvin epäselvää tekstiä. Pakko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti